Galleria täyttää marraskuussa 15 vuotta. Kahvila-ravintolan liiketila on odottanut yrittäjää jo pidemmän aikaa, mutta vihdoinkin saamme iloita: yrittäjät Meiling Wu ja Yi Zhang ovat löytäneet mieluisan kodin yritykselleen Lappeenrannan ydinkeskustasta, kertoo kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää.

Meiling on kotoisin Kantonista, Etelä-Kiinasta. Hän on asunut Suomessa vuodesta 2004, alun perin Lappeenrannassa, sittemmin Helsingissä. Yi on Nanjingista, Keski-Kiinasta, ja hän on asunut Suomessa vuodesta 2002 alkaen.

Meiling ja Yi ovat työskennelleet monipuolisesti matkailu- ja ravintola-alalla jo pitkään. Vapaa-ajallakin matkustus ja ruokailu ovat heidän sydäntään lähellä. Yhteinen kahvila-ravintola on heidän pitkäaikainen haaveensa. Meiling muutti perhesyistä takaisin Lappeenrantaan vuosi sitten ja näki, että monipuolisia aasialaisia annosruokia tarjoavalle kahvila-ravintolalle olisi tilausta. Ravintolatuotteilla tulee olemaan siis aasialaistwist, mutta valikoimista löytyy tuotteita myös kahvila-asiakkaille, kuten monipuolinen kahvilajitelma sekä konditoriatuotteet.

Liiketilan konseptisuunnittelijana toimii paikallinen Kati Lyytikäinen knab desingista. Katilla on vahva kokemus erityisesti ravintoloiden ja hotellien konseptisuunnittelusta. Tilatoimintojen ja ilmeen osalta konseptin lähtökohtana on ”moderni aasialaisuus yhdistettynä skandinaaviseen ilmeeseen”. Näin tila tulee kutsumaan kaikki luokseen, eikä liikaa profiloidu, täsmentää Kati.

Remontti liiketilassa käynnistyy marraskuussa ja kahvila-ravintola on tarkoitus avata mahdollisimman pian, mutta todennäköisesti avaus on alkuvuodesta 2023, vahvistaa Sari Mustapää.

KUUTTI FEST PE 26. – SU 28.4.

17.4.2024

GALLERIAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

8.4.2024

Gallerian poikkeusaukioloajat pääsiäisenä

20.3.2024
Ajankohtaista