Trevian Asset Managementin hallinnoima kauppakeskus Galleria Lappeenrannassa haluaa valaa paikallista uskoa alueen kaupallisen tilanteen elpymiseen pitkän haasteellisen kauden päätteeksi. Lappeenrannan seudun talous on kokenut haasteita paitsi pandemiatilanteen, myös itärajan ylittävän liikenteen merkittävän vähenemisen myötä. Gallerian tähtäimessä on nyt kauppakeskustoiminnan elävöittäminen sekä visio rakentaa yhdessä muiden keskustatoimijoiden kanssa Lappeenrantaan vahvaa ja elävää kaupunkikeskustaa.
Galleria on Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitseva kauppakeskus, joka haluaa palveluidensa kautta tarjota ihmisille arjen kohtaamisia. Kauppakeskuksen sijainti Kauppakadun ja Marianaukion välissä on keskeinen ja helposti saavutettava, ja ympärillä on myös liiketoimintaa tukemassa muita vastaavia toimijoita. Gallerian sijainnikseen valinneiden vuokralaisten tyytyväisyys ja asiakaskokemus ovat korkealla: Galleria sijoittui kolmannelle sijalle koko Suomen laajuisessa KTI Kiinteistötiedon suorittamassa vuokralaisten tyytyväisyystutkimuksessa. NPS-suositteluindeksin mittaustuloksissa Galleria sijoittui Suomen ykköseksi, jopa 86 % kauppakeskuksen vuokralaisista suosittelisi Galleriaa aktiivisesti toimitilakumppanina.
Gallerian peruspuitteet ovat siis kohdallaan, nyt kauppakeskus peräänkuuluttaa yhteisiä keinoja koko keskusta-alueen asiakasmäärien lisäämiseksi.
Pandemia-ajan ohella Lappeenrantaan Venäjältä saapuvan turismiliikenteen katkeaminen on muuttanut alueen kehitystä. Taloudellisesti vaikutukset ovat olleet mittavia – esimerkiksi vuonna 2019 venäisturistit käyttivät Etelä-Karjalan alueella tuoteostoihin yli 268 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 luvut yltävät toistaiseksi vain murto-osaan tästä ja Venäjän liikenteen puuttumisen alueellinen vaikutus on noussut merkittäväksi. Kesän vahvasta kotimaanmatkailukaudesta odotetaan nyt myös Lappeenrannan seudulla tasapainotusta alueen taloudelle.
– Lappeenranta on yksi Suomen klassisimmista kesäkaupungeista. Satama on kaunis, mutta sen lisäksi kaupunkiin tulisi luoda vahva visio elävästä ydinkeskustasta, jota voidaan elävöittää paitsi palveluilla myös tapahtumilla. Keskustan toimijoiden tulisi yhdessä kaupungin kanssa rakentaa niin paikallisille kuin vierailijoille viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja sitä kautta elinvoimaa koko alueelle, jotta viime aikojen haasteista voidaan ponnistaa eteenpäin, kertoo Gallerian kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää.
Galleriassa yhteisöllisyyttä ja kaupunkilaisten osallistamista on alettu toteuttaa asiakastoiveisiin pohjautuvan uudistus- ja brändityön sekä suosituksi nousseen kauppakeskusmaskotin nimikilpailun kautta. Maskotti tulee jatkossa näkymään kauppakeskuksessa erityisesti perheen pienimmille suunnattujen tapahtumien yhteydessä.
Gallerian lähes täyteen vuokratuissa liiketiloissa toimivat H&M, Lindex, KappAhl, Vila, Nordea, Securitas, LähiTapiola, Carlings, BikBok, Cubus, KICKS, Change sekä toimistotiloissa Kuuloxi, GoSaimaa, EcoNosto, Silmuke. Kauppakeskukseen etsitään parhaillaan kahvilatoimijaa. Lisäksi Galleriassa toimii Mehiläinen, joka on parhaillaan laajentamassa toimitilojaan edelleen.
Lisätietoja:
Sari Mustapää
Kauppakeskuspäällikkö
Kauppakeskus Galleria
Trevian Asset Management
040 822 5488
sari.mustapaa@trevian.fi
Trevian Asset Management on suomalainen, avainhenkilöidensä omistama toimitiloihin ja asuntoihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö, joka tuottaa asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti optimoituja ja aktiivisesti hoidettuja kiinteistövarainhoitopalveluja ja -rahastoja. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan yhteensä lähes miljardin euron kiinteistövarallisuus. www.trevian.fi